27.01.2012
Tomi Karmaluoto
Moni meistä on kokenut huonon aamun: lyönyt jalkansa sängystä noustessaan, hajottanut kahvinkeittimen ja jäänyt ilman aamukahvia, huomannut omenan kokoisen treffifinnin nenänpäässä ulos lähtiessään ja niin edelleen. On myös paljon vakavampia asioita: sairauksia, ihmissuhteiden kiemuroita, poismenoja ja ihan vaan yleistä jaksamista.
Kaikki nämä vaikuttavat siihen, kuinka hymyilevänä jaksat olla esimerkiksi töissä. Työtoverisi todennäköisesti huomaa asian ja yrittää auttaa. Mutta jos ei huomaa, saattaa tulla töksäyttäneeksi, että mitäs siinä mökötät, kaunis ilma ulkona, vaikka ihan hyvää tarkoittaisikin. Toisten ihmisten asioista ei voi koskaan tietää, joten huomaavaisuus, iloisuus, toisten huonojen päivien huomioiminen ja tilan antaminen toiselle on tärkeää niin kotona kuin työpaikallakin.
Sama jaksaminen tulee esille myös asiakkaiden kanssa toimiessa, jolloin vaisuuden voi helposti tulkita negatiivisesti tai synkän ilmeen vihaisuudeksi. Omalla positiivisuudella ja iloisella asenteella voi tehdä myös toisten ihmisten päivästä edes hetkeksi paremman.
26.01.2012
Juhani Levola
Maailmalla on suhteellisen yleistä, että viestintätoimistot kiertävät markkinointipäälliköitä ja esittävät, että 10 % markkinoinnin budjetista pitäisi laittaa viestintään. Tätä perustellaan toisaalta sillä, että tämä on kansainvälinen normi ja muissa maissa tehdään näin – mikä kehäpäätelmä! – ja toisaalta väitteillä viestinnän kustannustehokkuudesta verrattuna markkinointiin.
Kymmenen prosentin kiinteä luku tietenkin on markkinointilause ja yleistys. Toisiin tapauksiin viestintä soveltuu paremmin kuin toisiin. Esimerkiksi lääkkeiden mainonta on lainsäädännöllä hyvin tarkasti rajoitettua ja viestintä on usein pääroolissa. Toisaalta esimerkiksi ale-hinnoista kertominen täytyy hoitaa juuri markkinoinnin keinoin.
Kymmenen prosentin iskulause on silti mielestäni ihan hyvä – kunhan sitä sovelletaan tapauskohtaisesti – koska tiedän paljon markkinointi- ja tuotepäälliköitä, jotka eivät edes ole harkinneet tai tutkineet viestintätoimien mahdollisuutta.
10.01.2012
Lasse Pipinen
Mistä kaikesta tässä maassa kisataan? Eukonkanto, saappaanheitto, pallogrillaus… Vihoviimein myös piparinleivonta on liittynyt Suomen mestari -kisojen valiojoukkoon.
Viestinnän ammattilaisen näkökulmasta pohdin, saako mediassa julkisuutta pelkästään sillä, että kisattava aihe on vähän erikoinen. Kyllä saa; Kymppiuutisten kevennystä myöten. Vai mitä sanotte oululaisen sanomalehti Kalevan kehotuksesta piparikisa-aaton aamuna lähteä Helsingin Kamppiin näyttämään koko kansalle piparitaikinan käsittelytaitonsa? Itse kisahan ei olisi saavuttanut minkäänlaista julkisuutta, ellei perustiedotus olisi ollut kunnossa. Kutsu, tiedote ja pari muistutusta saivat muun muassa Maikkarin Tommolan paikan päälle tekemään piparikisasta jutun.
Pohdin siis median mekanismeja. Mikä saa median kiinnostumaan aiheesta niin, että se läpäisee julkaisukynnyksen? Se, että tieto on saatavilla ja helposti ymmärrettävissä. Se, että tieto koskee sopivasti kaikkia – ketäpä ei joulun alla pipari kiinnostaisi. Ja se, että asiassa on jotain uutta: mestaruus on joka vuosi uusi asia, vaikka itse kisa jo tuttu olisikin. Eihän ampumahiihtoakaan joka vuosi uudelleen keksitä. Uutiskriteerit, kuten ajankohtaisuus, uutuusarvo ja koskettavuus siis täyttyivät. Vai hetkinen, täyttyivätkö sittenkään? Merkittävyys uupuu. Piparinleivonnan ja ampumahiihdon merkittävyydestä voimmekin keskustella seuraavia SM-kisoja odotellessa.
03.01.2012
Riitta Säteri
Taas on aika tehdä uudenvuodenlupauksia. Me lupaamme jälleen kerran aloittaa salilla käymisen, lopettaa ylitöiden tekemisen, kulkea työmatkat fillarilla oman auton sijaan tai tehdä vihdoinkin valmiiksi ikuisuusprojektin, joka saattaa olla esimerkiksi roikkumaan jäänyt gradu tai vaikkapa kodin lattialistojen kiinnittäminen.
Nyt tulee huonoja uutisia. Brittiprofessori Richard Wiseman totesi nelisen vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessaan, että noin puolet uudenvuodenlupauksen tehneistä uskoo pystyvänsä pitämään lupauksensa. Tosiasiassa vain 12 prosenttia oikeasti pystyy siihen.
Yksi suurimmista syistä siihen, että lupaukset menevät kolisten metsään, on niiden epämääräisyys. Mitä ympäripyöreämpi lupaus, sitä huonommin se pystytään pitämään.
Eikö kuulostakin vähän viestinnältä? Jos tavoitteita ei määritellä kunnolla, niihin pääseminen sujuu aika nihkeästi.
Iltalehden nettisivuilla (tietysti Nainen-teemaosiossa, jonne kootaan kaikki tämän kaltainen hömppä) neuvotaan, miten lupaukset pystyy parhaiten pitämään. Lupauksen pitää olla mahdollisimman konkreettinen ja tavoitteet kannattaa jakaa välitavoitteisiin niin, että etappien saavuttamista pystytään mittaamaan. Onnistumisen edut on hyvä pitää kirkkaana mielessä, mutta repsahduksiinkin on syytä varautua.
Nyt alkaa kuulostaa yhä enemmän viestinnältä.
Taidan vetää tästä reippaasti johtopäätöksen: tavoitteiden määrittelemiseen tottuneet viestinnän ammattilaiset kuuluvat siihen 12 prosenttiin, jotka pystyvät pitämään uudenvuodenlupauksensa.
