30.08.2010
Timo Ronkainen
Sarjakuva toimii usein kärjistysten ja huumorin keinoin, ja vaatii siksi joskus hieman uskallusta. Jos yritys haluaa viestiä jostain tärkeästä asiasta henkilöstölleen, tai vaikkapa vain luoda yhteishenkeä, on sarjakuvaan liitettävä jotain, johon lukija voi samaistua. Tässä kohtaa on hyvä toisinaan osata nauraa itselleen.
Henkilöstölehdessä ilmestyvä oma sarjakuva keventää, hauskuuttaa ja rakentaa hyvää yhteistä ilmapiiriä. Mutta vain, jos se ei yritä kynsin hampain toitottaa agendaa, ojentaa, muistuttaa, pahimmassa tapauksessa kurittaa. Silloin sitä ei sitä oteta omaksi. Liian helposti sarjakuvasta voi tulla ylhäältä alas suunnattu viesti, joka on lukijalleen tylsää sormen heristelyä.
Lukijan oivalluskykyä ei pitäisi aliarvioida. Liian usein näkee miten käsikirjoitusvaiheessa aletaan epäillä viestin perille menoa ja sitä ryhdytään alleviivaamaan. Lopputuloksena puhuva pää komentaa vastaanottajaa tekemään näin, eikä noin. Ja viesti jää lukematta.
24.08.2010
Tiina Hosiokoski
Syksy on saapunut. Näin sanoo kalenteri ja myös maisema ikkunani takana, asfaltti on märkä sateen jäljiltä. Kotona tähän aikaan vedetään villasukat jalkaan, juodaan sohvannurkassa teetä, kokataan pataruokia, säilötään ja poltetaan kasapäin kynttilöitä. Näin käy aina syksyisin.
Nyt villasukka+sohvannurkka-meininki on myös laajempi trendi. Homing, slow life, downshifting, mitä näitä termejä nyt on, tarkoittaen, että ollaan kotona ja otetaan hitaammin. Mikäs sen parempaa, sopii meikäläiselle. Viestinnässä hitaammin ottaminen ei juurikaan näy, päinvastoin. Syksyisin ihmiset ovat täynnä energiaa ja tekemistä riittää, onhan syyskausi kevättä huomattavasti lyhyempi. Keväällä laman pelossa säästetyt budjetit, jos eivät nyt pullistele, niin jäljellä niitä euroja kuitenkin on. Joulukin lähestyy taas kovaa kyytiä. Ei tässä juurikaan himmailla.
Mutta mietin, että ehkä tämä hidastuminen näkyy kuitenkin jossain. Jospa viestinnässä palataan perustekemiseen. Toimiva strategia ja hyvin suunniteltu viestintä, lisättynä ripauksella luovuutta. Mietitään sopivat välineet ja keinot kohderyhmän ehdoilla ja hillitään hieman überhyperhypetystä sosiaalisesta mediasta. Panostetaan sisäiseen viestintään ja pidetään henkilöstöstä huolta. Kampanjoidaan, kun sen aika on ja muulloin panostetaan lehdistösuhteisiin ja arkiseen viestintään. Uutta unohtamatta tietenkään, muttei sen ehdoilla. Miltäs kuulostaa? Ainakin ylihuominen Elonmerkki keskittyy strategiaan eli kaiken keskiöön ja hypetykselle on jätetty ihailtavan vähän tilaa.
16.08.2010
Riitta Säteri
Voisiko lomalta takaisin töihin palaavat ihmiset jakaa esimerkiksi kolmeen ryhmään?
Yksi ryhmä olisivat ne ihmiset, joilla on ollut lomalla niin hulvattoman hauskaa erilaisissa tapahtumissa ja reissuissa, että työkavereille kerrottavia tarinoita riittää pitkälle syksyyn asti. Sanomattakin kai selvää, että aktiivinen lomailu on useimmiten niin rankkaa, ettei energiaa juurikaan riitä töiden tekemiseen. Työvaihde löytyy kuitenkin syksyn aikana, ja silloin lomalla kerätty aurinkoenergia laitetaan kunnolla käyttöön.
Toinen ääripää olisivat ne, jotka ovat lomallaan ladanneet akkunsa pullolleen, ja käyvät toimistolle palattuaan innolla töiden kimppuun. Virtaa riittää vaikka muille jaettavaksi ja kalenteri täyttyy jo ensimmäisen viikon aikana sovituista tapaamisista ja ideapalavereista. Laturilomailun huono puoli on se, että voimiensa tunnossa tulee usein haalittua liikaa töitä syksylle, ja jouluun mennessä tahti hidastuu kuin vanhoilla pattereilla käyvällä seinäkellolla.
Ääripäiden väliin jäisivät sitten vielä ne, joilla on lomalla ”ihan mukavaa”. Vähän mökkeiltiin ja käytiin kesätapahtumissa, ja pari kertaa marjametsässäkin, kun oli niin paljon mustikoita siinä ihan lähellä. Niin, ja loman ajaksi osuivat myös kahdet kesähäät. Eivät sentään omat. Mukavuuslomailija ottaa rennosti sekä vapaalla että töissä, ja pienen lomaltapaluujärkytyksen jälkeen käy kiinni töihinsä entiseen malliin. Kun ei turhia riuhdo mihinkään suuntaan – ei lomalla eikä töissä – jaksaa puurtaa tasaista tahtia kohti joululomia.
Kuulostaako tutulta?
03.08.2010
Juhani Levola
Moni lukee lehdestä ainakin sarjakuvasivun, jos ei muuta. Siksi tuntuu melkoiselta paradoksilta, että viestinnässä tätä tehokasta työkalua käytetään perin vähän.
Kokemukseni mukaan syy sarjakuvien vieroksumiseen on se, että sarjakuva tuo monille mieleen Aku Ankan – sarjakuvahan on lasten juttu. Hahmojen pottunokat ovat vielä viimeinen niitti. “Epäuskottava” on adjektiivi, jonka kuulen usein. “Me haluamme kuitenkin olla uskottava”, kuulen yhtä usein. Akuankkatyyli on kuitenkin vain yksi monista. Sarjakuvahan voi olla tinttiä, asteriksia, animea, korkeajännitystä; se voi olla väritykseltään kirjavaa tai hillittyä tai mustavalkoista. Eri tyylien kirjo on siis valtava.
Monesti on käynyt niin, että kun olen asiakkaan ensi järkytyksen jälkeen näyttänyt muita tyyliesimerkkejä, alun jyrkän kielteinen reaktio sarjakuvan käyttämiseen viestinnässä onkin kääntynyt suoranaiseksi ihastukseksi, kun on havaittu, että sarjakuva voikin olla myös aikuisten juttu ja se voi olla myös uskottavien, vakavasti otettavien organisaatioiden juttu. Yksinkertainen piirrostyyli, esimerkiksi hieman tinttimäinen sekä vähän värejä on usein resepti sarjakuvalle, joka on aikuismainen ja luo haluttuja mielikuvia.
Eräs asiakkaani tilasi messuesitteen sarjakuvan muodossa. Asiakas toimii taloushallinnon ulkoistamispalvelujen alalla – eli hyvin perinteisellä alalla. Silti en ole kuullut, että esitteestä olisi tullut negatiivista palautetta. Eikä esitettä ainakaan voi sanoa infantiiliksi.
